Osaajat

Lilli Sundvik

Taustani

Olen pitkään toiminut johtajana ja yrittäjänä asiantuntijaorganisaatiossa. Urani alussa olen toiminut HR:ssä, tehnyt työpsykologian alan tutkimusta sekä tällä hetkellä toimin pääasiassa itsenäisenä konsulttina, isoissa toimeksiannoissa valtakunnallisen psykologiverkostoni kanssa. Linkedin

Erityisesti minua kiinnostavat organisaation transformaatiotilanteet ja miten niissä voidaan löytää ja tukea optimaalisesti henkilöiden tulevaisuuden potentiaalia. Koen erityisen innostavana toimeksiannot, joissa on tarkoituksenmukaista analysoida sellaista dataa, jolla pääsemme ennustamaan yksilöllistä menestystä erilaisissa organisaation tilanteissa.

Mervi Puupponen

Taustani

Olen toiminut psykologina liike-elämässä yli 20 vuotta, joista yrittäjänä yli 10 vuotta. Urani aloitin Personnel –yhtiöissä henkilöstökonsulttina ja aluepäällikkönä. Oman yritykseni Competest Oy:n perustin 2007.  Yritykseni toimi rekrytoinnin ja suorahaun sekä henkilöarvioinnin parissa valtakunnallisesti. 2017 myin liiketoiminnan Psykologitoimisto Crescolle, jossa toimin 1,5 vuotta aluejohtajana. Lopetettuani Crescolla, olen palannut yrittäjämäiseen toimintaan erilaisissa yhteistyöverkostoissa ja toimin työterveyspsykologina sekä työpsykologina henkilöarvioinneissa, sekä päällikkö- ja johtotason coachina.

Osaaminen

  • Liiketoiminnan johtaminen
  • Henkilöarvioinnit
  • Henkilökohtaisen kasvun tukeminen, coaching

Nautin ihmisten kohtaamisesta, oivalluttamisesta ja yksilöllisen potentiaalin tunnistamisesta. Minua innostaa auttaa yrityksiä ja ihmisiä kohti tiedostavampaa ja merkityksellisempää toimintaa.